a

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kasvoton

Ihanainen Katja blogista Ilon vuosi oli tarttunut Tyyliä metsästämässä blogin Veeran aloittamaan kampanjaan.

"Toivoisin meidän bloggaajien pystyvän taistelemaan sitä ilmapiiriä vastaan, jossa sallittua on vain virheettömyys. Ilahtuisin kovasti, jos muutkin bloggaajat innostuisivat postaamaan itsestään kuvan juuri sellaisena kuin ovat meikin alla, photoshoppaamattomana. Näytettäisiin, että jokaisen blogin takana on ihan oikea ihminen pienine virheineen. Sillä niin täydellisesti kuin se välillä unohtuukin, niin kultturissamme vallitseva kauneusihanne on useimmiten melkoisen rakentamisen ja kuvankäsittelyn tulos."

-lainattu blogista tyyliä metsästämässä- 

Tarkoituksena on siis näyttäytyä ilman meikkiä, ilman kuvien muokkausta.
Kauneusihanteet ovat niin vaativat nykymaailmassa ja monet

meistä bloggaajista pitävät mieluusti kasvonsa poissa ja jos näyttäydytään niin kuva otetaan juuri meikatusta naamasta ja otetaan sopiva kuvakulma, etteivät virheet näy. Tarvittaessa käytetään vielä photoshoppia. Mie ainakin kuulun tuohon sakkiin.

Hetken mietin, että tohon haasteeseen en tartu en puutu.
Mutta mitä siitä sitten.Meinasin pitää blogin kasvottomana ja nimettömänä, varsinkin perheen ulkopuoleisista juttuista, mutta nyt tulloo poikkeus sääntöön.


Siispä tartun ja puutun.
Blogeja lukiessa tulee välillä vähän alemmuudentunteita kun tuntuu

että toisessa päässä kaikki on kaunista ja virheetöntä.Kaipa itekkin yritän jotenkin pitää homman "siistinä" ja muokattuna koska tykkään että asiat näyttää hyvältä. Varsinkin oman itsensä kohdalla itsetunnon rakennus on vielä vähän vaiheessa. Se on ollut alempana kuin nollassa, paljon se on jo kohonnut, mutta voi miten pitkä matka mäen päälle vielä on.

Läpätiläpäti. Tässä minä viimekuussa lenkkeilemässä.
Uutta kuvaa en
nyt jaksanut käydä ottamaan, koska noita meikittömiä peruskuvia löytyy, eikä tämä naama nyt kuukaudessa mihinkään ole muuttunut. Paitsi hiusten väri :D


Kaksoisleuka nyt on piilossa, koittakaa kestää ;)

22 kommenttia:

  1. Tähän haasteeseen täytyy ensin tiedustella kotiväen mielipidettä. Mää kyllä epäilen vahvasti lapsen suusta tulevan EEEIII! Mutta tämä on kyllä oikeesti tosi hyvä haaste. Tämä on taas niitä blogistania asioita mitä jää oikein pohtimaan pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  2. Älä nyt hitto vie sinne mäen päälle huippuu asti mene. Sieltä on vaan yks tie ja se on alaspäin. Osaanpa tsempata hyvin. ;)
    Ei mut hieno haaste ja kiva kuva susta. Itse en käytä meikkiä koskaan. Itse joudun passaa tän haasteen periaatteeni vuoksi joka on etten laita naamaani nettiin.

    Mukavaa viikon jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti Minttu! :D
      Tai huipulle voi kiivetä, mutta ei kiivetä siitä pilviin. Se on pettävä alusta! :D
      periaatteen nainen ;)

      Poista
  3. Ei, kyllä mun täytyi palata takaisin sanomaan, että ilman lapsen kieltoakin arastaisin kovasti tätä omaa kuvaa, mutta olen sen verran yllytyshullu, että foton napsaisisin. Ja ihan kannatuksen vuoksikin; tämä on tärkeä asia. Kylläpäs nyt pistit kovasti pohdituttavan postauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähyvä! :D
      Sen mitä vasepuukissa oon nähny niin ei oo mittää arasteltavaa ;)
      No kuule miulle tul tätä postausta kirjottaessa jotenkin hirveen syvällinen olo ja kerkesin jo aatella, että uskallanko sittenkään postata :D

      Poista
  4. No, meikä uskalsi laittaa oman kuvan ku tuli 50 vuatta täyteen...
    - niin kauan meni "löytää ittensä"

    Tää on hyvä haaste! Aina tulee mietittyä just sitä, että kuka siellä toisella puolella rustaa näitä postauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorellla iällä nuo paineet tuntuu olevan paljon kovemmat..
      Onneksi ne tuppaa vähitellen karisemaan. Kevyempi olo tulloo sitämukaa :)

      Poista
  5. Tulin just kävelyltä. Arvaa miksi? No kun tästä kuvasta tuli semmoinen fiilis että nyt on ihan pakko päästä ulkoilemaan, vaikka tarkoitus oli tehdä vaan koulujuttuja koko päivä eikä toi ilmakaan kovin kutsuvalta näytä! :D Ihana meikitön raitisilmakuva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompas mukava kun kuva inspiroi ulkoiluun! :D
      Tuosta kuvasta kyllä "pitäiskin" huokua ihanaa ilkoilu tunnelmaa koska tuo kävelyreissu oli ihana! :)

      Poista
    2. Jos tietää koko kuvan niin se ihanuus on helppo aistia. ;)

      Poista
    3. Mukavaa, että se huokuu pilkotustakin kuvasta :)

      Poista
  6. voi, tää ois niin mun haaste :D

    VastaaPoista
  7. Mä en pystyis tohon haasteseen. Mä nimittäin näytän ilman meikkiä mieheltä! Oikeesti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on vaikea kuvitella! piti ihan nimittäin käydä siun blogia selaamassa ja kattomassa miten miten se noin sanoo :D

      Poista
  8. Mun luomukuva on tuossa vasemmalla, mutta senkin otin tai yritin ottaa siitä kuvakulmasta ettei nenä näytä kamalan isolta =D Mulla on myös tunne että blogin takana on superkaunis ja täydellinen ihminen. Paitsi että se kauneus ja täydellisyys tulee sisältä ei ulkokuoresta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaasti sanottu Pilttis :)
      Ja sillä tarkoitan tuota kauneus asiaa en siun nenää :D

      Poista
  9. Mahtavaa Heiri, että lähit tähän! Ja kuvassasi näytät raikkaalta, reippaalta ja ulkoilemaan houkuttelevalta!
    Ja onnea toiminimestä! Perässä tullaan ;)

    VastaaPoista